|
Viihtyisää asumista Luolavuoressa jo
vuodesta 1960
As Oy Osmonkallio on hyvinhoidettu 120 huoneiston taloyhtiö, johon kuuluu neljä 1960 valmistunutta nelikerroksista hissitöntä
kerrostaloa sekä matala siipirakennus.
Ajankohtaista
päivitetty 21.10.2011
Uusi pesukone lingon tilalle Pesutuvan vanha pyykkilinko on poistettu ja sen tilalle asennetaan uusi talopesukone, jossa on tehokas linkous. Jatkossa on siis mahdollista pestä vaikka kaksi pesukoneellista pyykkiä samanaikaisesti.
Hallitukseen kuuluvat Tomi Anisimaa (puheenjohtaja), Pasi Relanto, Aaro Mustonen, Kalle Mäkelä ja Tapio Kurvinen sekä varajäsenenä Anu Kaisti. Turvallisuusvastaavaksi on nimitetty Aaro Mustonen.
Autopaikoitus muuttunut
Pelastustien tulee olla aina vapaana. Siksi pihalta on poistettu kolme vieraspaikkaa Liisankadulta pihalle tultaessa edestä oikealta. Kevään aikana paikalle tulee kieltomerkki, mutta kielto astuu voimaan heti. Toinen muutos on, että Liisankadulta tultaessa ensimmäiset kaksi vieraspaikkaa vasemmalla (ennen puuta) muutetaan virallisesti vieraspaikoiksi ja niille asukkailla ei enää ole lupaa pysäköidä.
Hallitus muistuttaa, että autojen pysäköinti talojen päätyihin, päätyjen viereen tai rappukäytävien eteen on edelleen kielletty. Muutto- ym kuljetuksia varten hetkellinen pysäyttäminen on sallittua. Pihalla saa pysäköidä vain merkityille paikoille. Väärin pysäköidyistä autoista otetaan yhteys poliisiin. Vapaita autopaikkoja voi tiedustella ja vuokrata Turun Talohuollon Eija Simolalta p. 02-5191100.
Muista kertoa sekä vieraillesi että tavarankuljettajille, että pihallamme on enää 2 kpl vieraspaikkoja. Parkkitilaa on lähistöllä esim Takamaantiellä (ajo Rätiälänkadulta) sekä Luolavuorentien kuntoilualueen P-paikalla
(200 m kävelymatkaa Salokanteleenpuiston läpi). Huomaathan, että Takamaantien Liisankadun puoleiselle osalle ei saa pysäköidä lainkaan talvikaudella 1.11.-1.5.
Sivustolle on lisätty sähköinen lomake, jolla voi ilmoittaa asunnossa tehtävistä remonteista. Laki edellyttää että kaikista osakehuoneistoissa tehtävistä remonteista ja muutostöistä on tehtävä ilmoitus asunto-osakeyhtiölle. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia muutostöitä, esimerkiksi kylpyhuoneen laatoitusta, parketin tai laminaatin laittoa, keittiöremonttia jne. Voit ilmoittaa remonteista ja muutostöistä lähettämällä kirjallisen ilmoituksen (esim. sähköpostia) suoraan isännöitsijälle, tai käyttää oheista sähköistä lomaketta. Kysy tarvittaessa lisätietoja isännöitsijältä.
Porrassiivouksesta huolehtii Uudet luudat Ay
Taloyhtiömme siivouspalvelut eli porrassiivouksen sekä taloyhtiön yleisten tilojen siivouksen suorittaa siivouspalvelu Uudet luudat Ay . Kaikki siivousta koskevat asiat tai huomautukset voi kertoa porrassiivoojalle, tai ottaa yhteyttä suoraan siivousfirmaan.
Palovaroittimien tarkistus tavaksi
Kaikissa asunnoissa on
oltava toimiva palovaroitin. Muistathan vaihtaa uudet paristot
vuosittain kansallisena turvallisuuspäivänä 11.2. Tarkista
palovaroittimen toimintakunto painamalla testinappia kerran
kuukaudessa, 11. päivänä. Palovaroitin saattaa vanhentua
toimimattomaksi huomaamatta, esimerkiksi lyhyenkin loman aikana.
Tupakointi parvekkeilla
Naapureiden viihtyvyyden vuoksi olisi
huomaavaista olla tupakoimatta asuntojen parvekkeilla. Tupakointia asuntojen
parvekkeilla ei ainakaan toistaiseksi olla yhtiössämme rajoittamassa, mutta tumppien
heittäminen ympäristöön on ehdottomasti kiellettyä. Roskaantumisen
lisäksi se aiheuttaa palovaaran. Hanki sen sijaan tuhkakuppi. Muistutathan
myös vieraitasi siitä, että tupakansavu kulkeutuu asuntoihin jos
tupakoidaan aivan talon vieressä tai portaan edessä! Asukas, jos olet sitä
mieltä että naapurin tupakansavu tunkeutuu häiritsevästi asuntoosi,
ilmoita asiasta huoltomiehelle, jotta voidaan varmistaa asuntosi
rakenteet, ilmanvaihdon toimivuus ja korvausilman riittävyys.
Turvallisuushenkilöstöä haetaan
Oletko kiinnostunut asumisturvallisuudesta ja
väestönsuojelusta? Taloyhtiöömme tarvitaan lisää vapaaehtoisia
koulutettaviksi turvallisuusasioissa. Tehtävät eivät ole vaikeita, vaan
liittyvät aivan tavalliseen asumiseen. Pelastustoimi järjestää
taloyhtiöille turvallisuuskursseja, joilla käsitellään mm.
paloturvallisuutta, yleistä järjestystä ja murtosuojausta. Jos kiinnostuit,
ota yhteyttä taloyhtiön isännöitsijään.
Asukaskirjeistä ajankohtaista tietoa
Yhtiömme asukaskirjeillä tiedotetaan
ajankohtaisista asioista, tulevista remonteista jne. Jos mielessäsi on
aiheita, joita haluaisit käsiteltävän asukaskirjeissä, ota yhteyttä
hallitukseen. Lataa tästä asukaskirjeet
pdf-muodossa:
|